Puheenjohtajan palsta

Hyvät Hollolan Kokoomuksen jäsenet!

 

Vuosi 2018 on hyvässä alussa, eletäänhän jo helmikuun alkua. Alkanut vuosi tuo uudet, mielenkiintoiset haasteet ja tapahtumat. Presidentinvaalit ovat takana. Lopputulos oli odotettu ja meille Kokoomuslaisille erittäin mieluisa. Hollolassa Sauli Niinistön kannatus oli hienosti 71,1 prosenttia, upea tulos!

Uusi Hollolan Kokoomuksen hallitus on järjestäytynyt ja sopinut kevään kokousajat. Hallitus piti myös suunnittelutyöpajan Heinsuon koulun upeissa tiloissa. Työpajassa pohdimme yhdistyksemme tilaa ja toimintatapoja. Tiedostamme, että toimintaa tulee kehittää ja tiedottamiseen pitää panostaa. Lupaamme tehdä niiden asioiden eteen toimenpiteitä.

Jäsenet ovat voimavara jolla menemme eteenpäin, niinpä olemmekin hyvin kiinnostuneita juuri teidän mielipiteistänne ja ehdotuksistanne. Kuinka voisimme saada teidät mukaan toimintaan vahvemmin ja suuremmalla joukolla. Minkälaisia tapahtumia tulisi järjestää, jotta jäsenet olisivat aktiivisesti mukana toiminnassa. Tulemme tekemään pienen jäsenkyselyn, jossa kartoitamme mielipiteitänne. Voit ottaa yhteyttä myös suoraan puheenjohtajaan joko puhelimitse tai sähköpostilla. Ota rohkeasti yhteyttä ja kerro ajatuksistasi! minna.halme@hollola.fi, p. 0400 493 365.

Kevätkaudelle on sovittu ja mietitty seuraavia tapahtumia.

Sääntömääräinen kevätkokous järjestetään maaliskuussa ja todennäköisesti Heinsuon koululla, tarkempi ajankohta ja kutsu lähetetään helmikuun loppupuolella olevan hallituksen kokouksen jälkeen.

Maaliskuussa ahkeroimme linnunpönttötalkoiden merkeissä. Tavoitteena on sata numeroitua linnunpönttöä. Myöhemmin keväällä järjestämme Toivo-talkoot. Talkoiden kohde voi olla esimerkiksi joidenkin alueiden siistiminen tai jonkun apua tarvitsevan henkilön, esimerkiksi vanhuksen, auttaminen. Mikäli sinulle tulee mieleen sopiva kohde talkoille, ole yhteydessä! Näihin talkoisiin ajattelimme haastaa myös muita tahoja. Tulethan mukaan!

Suunnitelmissa on myös teatterireissu, kohdetta mietimme vielä. Toritapahtumassa eräs jäsenistämme ehdotti myös onkikilpailua Hollolan kirkonkylän rannassa alkukesällä.

Näiden lisäksi Hollolan Kokoomus on mukana erilaisissa toritapahtumissa, liittyen muun muassa tuleviin maakuntavaaleihin. Maakuntavaalit järjestetään todennäköisesti 28.10.2018. Maakunnalliset vaaliohjelmat tulevat valmisteluun ja ehdokaskartoitus maakuntavaaleihin on jo käynnissä. Maakuntavaltuusto tulee ohjaamaan sote-palveluiden ja muiden maakunnan tarjoamien palveluiden järjestämistä ja tuottamista. Myös eduskuntavaalit ovat lähellä, ne käydään vuonna 2019. Näihin tapahtumiin haastan kaikki jäsenemme osallistumaan. Kahvin kaatajaa, makkaranpaistajaa tai vaikka flyerin jakajaa tarvitsemme aina. Myös mukava jutteluseura ja kuuntelevat korvat ovat arvokkaita ominaisuuksia nykyisessä kiireisessä elämänmenossa. Mikäli kiinnostut, ota yhteyttä!

Toivotan kaikille nautinnollisia ja aurinkoisia talvipäiviä! Nautitaan kunnon talvesta ja toisaalta odotellaan toiveikkaana tulevaa kevättä, sekä uuden kasvun ihmeellistä alkua! Tavataan kevätkokouksessa maaliskuussa!

 

Ystävällisesti

Minna Halme

Hollolan Kokoomuksen puheenjohtaja